Kotisivulle Sivukartta

mpv-logo.gif

 

Teknostressistä ennen ja nyt - miten maailma ja suhteemme tietotekniikkaan ovat muuttuneet?

teknostressi-kirja-small.jpgNoin 1984 luin ekoina ATK-kirjoina Craig Brod:n kirjan Technostress - The human cost of computer revelation. Kirja on suomennettu vuonna 1986 ja löysin sen onnekkaasti kirjastosta. Koska teknostressi on taas pinnalla, ks. mm. Erkki Auvisen blogipostaus, on mielenkiintoista miettiä, miten maailma on muuttunut neljännesvuosisadan aikana.

80-luvun alussa elettiin vahvaa digitalisaation aikaa. Tietokoneet olivat olleet harvojen herkkua - keskustietokoneiden päätteitä oli vain harvoilla ja valituilla. Mutta nyt henkilökohtaiset tietokoneet tulivat toimistoihin ja koteihin. Kaikilla oli iso paine opetella tätä uutta juttua, ettei jää junasta. Läsnä oli monia stressoreita: oppimiskynnys, kulttuurinen kynnys, laitteiden saatavuus - niitä ei toimistoissakaan riittänyt pitkään aikaan kuin päälliköille. Silloin alkoi ATK:n itsepalveluaika. Kunhan koneet saatiin vähitellen verkkoonkin, kaikki pääsivät käyttämään kaikkia järjestelmiä itse entisen mallin sijaan, jossa ystävällinen harjaantunut sihteeri hoiti hommat sujuvasti ja virheettä. Tietenkin se oli monille huippujuttu: palveluja ei tarvinnut enää odottaa päiviä, kun homman voi tehdä itse heti. Jonkun ongelma on toisen mahdollisuus.

Teollisuudesta kuului kummia. Raskaiden koneiden korvaajiksi oli tulossa robotteja, jotka kykenivät joustavasti mm. hitsaus- ja kokooonpanotöihin. Kohta ne vievät meidän työpaikkamme! Autoteollisuus Uudessakaupungissa oli kehityksen ihme ja airut, mutta varmasti niitä olisi kohta kaikkialla. Oltiin isojen pelkojen äärellä.

Ja tekoäly... Asiantuntijajärjestelmillä oli valtava potentiaali. Niiden sääntöihin saisi paketoitua kaiken asiantuntijatiedon ja erilaiset suunnittelutehtävät ja operationaaliset askareet hoituisivat vain kertomalla koneelle yksinkertaisia tilannetietoja. Jo pelkkä tietokone oli myyttinen masiina, joka vastasi unelmien ja pelkojen tasolla nykyajan tekoälyä.

Kunhan teknologia vähitellen monimutkaistui, saatiin huonosti toimivat Windowsit, paikallisverkot ja printterit, ihmisillä meni koneiden ongelmien kanssa painiessa iso osa työajasta. Nykyään systeemit toimivat onneksi paremmin, mutta sama osuus työajasta meneekin sitten sometukseen. Ohjelmistojen muutos oli usein estetiikkaa kuin hyötyä. Tekstinkäsittelyohjelmien sormimuistissa olevat komennot tekivät kirjoittamisesta huipputehokasta, mutta sitten joku nero keksi, että pitää olla graafinen ohjelma, jossa komennot haetaan hiirellä valikoiden syövereistä.

Tietenkin uusille välineille löytyi apua ja tukea. Henkilöstölle ymmärrettiin pitää kursseja. Ohjelmille oli jopa käyttöohjekirjoja, joista voi rauhassa lueskella niiden toiminnasta. Nykyisin tarjotaan kalvosetti ja netti, josta voi tehdä hakuja. Oppiminen on itsepalvelua - millä on toki positiivisetkin puolensa.

Nämä ovat teknisiä muutoksia. Ergonomia-ajattelu oli silloin korostuneen fyysistä. Työtuoleja säädettiin ja myöhemmin asemoitiin hiirikättä tarkasti, mutta töiden muotoiluun ja organisatorisiin kysymyksiin ei oikein osattu tarttua. Mitenkäs nykyään? Ei osata vieläkään, mutta ergonomia on unohtunut. Läppärien kelvottomat näppäimistöt eivät olisi ennen kelvanneet kenellekään! Ihminen sopeutuu tekniikkaan eikä toisinpäin.

Ihmiskuva oli haasteissa silloin ja nyt. Teknostressi-kirja kertoo, miten tietokonetta jumaloitiin ja ihmisiltä toivottiin samanlaista tarkkuutta ja tehokkuutta. Nykyisin joissakin firmoilla kutsutaan ohjelmistorobotteja - ATK:ta - työkavereiksi, mikä sekoittaa ymmärrystä siitä, mikä on ihminen ja työyhteisö ja mikä on koneiden ja ihmisten erilainen olemus ja rooli.

Samaan aikaan uusi aivopuhe unohtaa työpsykologian ja sosiologian abstraktiotason. Olipa tavoite mikä tahansa, vihje on se, että ihminen voidaan redusoida fyysis-kemialliseksi mekanismiksi, samantyyppiseksi kuin tietokoneen kopan sisällä oleva prosessori ja keskusmuisti.

Teknostressi-kirjassa on myös teknostressin määritelmä: "Se on nykyajan sopeutumissairaus. Se aiheutuu siitä, että ihminen ei kykene selviytymään terveellä tavalla uudesta tietotekniikasta. Sairaus ilmenee kahdella toisilleen sukua olevalla tavalla: ihmisen pyrkiessä hyväksymään tietotekniikkaa ja eriytyneemmin ihmisen samaistuessa liiaksi tietotekniikkaan." Me olemme kaikki jossain määrin sairastuneita.

Kyseessä on kulkutauti. Sille altistutaan olemassa kulttuurissa teknologian ja ihmisten parissa. Sitä levittää digitalisaatiopuhe (kieli on virus) ja influensserien toiminta. Se on mielitauti, koska siinä on kyse mielemme suhteesta asioihin. Mutta vaikka tartunnoille ei voi mitään, oireita ja haittoja voi ainakin yrittää hallita.

Ok, mitäs tästä voisi vetää yhteen?

  • Teknologiavetoisessa työn muuttumisen kulttuurissa ihmiset ovat aina hieman ajopuita; organisaatioiden on vaikea miettiä töiden muotoilua, "makroergonomiaa" sun muuta.
  • Jotkut hypet ovat ikuisia...
  • Digitalisaatio ja sen ilmiöt eivät todellakaan ole mikään uusi juttu, vaan ikivanha teknologian vähittäisen käyttöönoton prosessi, johon liittyvässä puheessa pitää nähdä hypeä syvemmälle.
  • Tietenkin tietotekniikan läsnäolo on paljon laajempaa kuin ennen, mutta siihen liittyvät mekanismit ja haasteet ihan samoja kuin ennenkin,
  • Koska kyse on organisaation moniulotteisesta ja kulttuurisesta toiminnasta, pitää asioiden parantamiseksi tehdä töitä niillä tasoilla - työn ja yhteistyön muotoilu ja johtaminen - arvioiden samalla kriittisesti työelämän muoti-ilmiöitä (tyyliin johtajuus itsepalveluna, joka tuo vaaralliseen teknologistumiseen yhden tason lisää)
  • Nykyajan teknostressi on monisyinen oireyhtymä, eikä suinkaan yksinkertainen yhtälö.