Muutama pinnallinen sana pinnallisuudesta
Luin juuri uunituoreen Alf Rehnin kirjan Innovation for the Fatigued - How to build a culture of deep creativity. Sen yksi iso pointti on innovointikulttuurin ja "innovointiteollisuuden" pinnallisuus (shalowness), mikä näkyy mm. toiminnan tapakulttuurisuutena ja maailmaa siistivänä ja idealisoivana "innopornona".
Aloin miettiä, että pinnallisuus on yleisempikin kulttuurimme ilmiö, eli esiintyy monenlaisessa toiminnassa, mutta sitä sanaa voisi käyttää useamminkin, kunhan sanaa perustelee eikä käytä sitä liian pinnallisesti. Yksi tapa välttää pinnallisuutta pinnallisuudesta puhuttaessa on nähdä se oireyhtymänä ja eritellä hieman sen oireita - joita on yleensä siis läsnä useampia kuin yksi.
Pinnallisuuden piirteitä ja esimerkkejä sen esiintymisestä ovat mm:
- Toiminta on tapakulttuuria, teatteria, jossa on ulkoiset tunnusmerkit läsnä, mutta jotain oleellista ei kylliksi niiden alla (politiikka, innovointi, yritysdemokratia, tutkimus).
- Homman koko idea on ehkä ymmärretty väärin ja siksi ydin on huono (softatestaus).
- Tekeminen pohjautuu kopiointiin, estetiikkaan ja muotiin eikä pyrkimyksiin ja merkityksiin (softakehitys, organisaatioiden visuaalinen ilmeen suunnittelu).
- Arvellaan, että standardin mukainen, virallisuuden merkit sisältävä toiminta on jokaisessa kontekstissa de fakto -valinta (laatutoiminta, testaus)
- Tuloksena on näppäriä, hyvältä näyttäviä tuloksia, mutta ei syvällistä vaikuttavuutta (ohjelmistorobotiikka, innovointi).
- Toteutus jää vajaaksi, hypekirjatasolle, mutta siitä puuttuu laatu- ja riskienhallintanäkökulma (digitalisointi, ohjelmistokehityksen uudet mallit).
- Pinnallisuuteen voidaan valita väärä pinta kopioitavaksi (yhdistyksen ilmettä kopioidaan teknologiateollisuuden yritysmaailmasta).
- Asioilla on kiire - mutta ei ongelmanratkaisuun, vaan tapakulttuurin merkkien hankkimiseen (digitalisaatio).
- Maailma on muuttunut, mutta toiminnan rituaalit eivät - ja niistä on tullut kylmä luuranko, joka dominoi elämää (tutkimus).
Jne... Pinnallisuus on ennenkaikkea kulttuurinen piirre. Tietenkin sen taustalla on mm. osaamattomuutta, mutta joskus on toki kyse maailmankuvastakin tai muusta rakenteellisesta kuplautumisesta - esim. tutkimusmaailman pinnallisuudessa on kyse tästä.
Joskus pinnallisuuskin on tietysti näennäistä! Nykyään ymmärretään, että hassulta näyttävät rituaalit eivät välttämättä ole pinnallisuutta, vaan kertovat syvällisestä ymmärryksestä siitä, mitä kaikkea kulttuuri edellyttää selvitäkseen muuttuvan maailman erilaisten suhdanteiden yli!
Toisekseen, maailmamme yksi pointti on se, että hyvin rakennetussa maailmassa on varaa olla pinnallinen. Maailma ei toimisi ilman pinnallisuutta, toiminnan vähäistä tietoisuutta, rutiineja jne... mutta monessa paikassa se ei ole järkevää, varsinkin silloin, kun toiminta on tuomassa jotain uutta. Pitäisi siis useinkin siirtyä syvällisempään tekemiseen, minkä lähtökohta on aika usein kunkin kontekstin monipuolinen ymmärtäminen ja sen kautta hyvän toiminnan ja huomioon otettavien asioiden tunnistaminen.