Matti Vuori
Klassisesta perfektionismista systeemiseen
Perfektionismilla on huono maine. Uutiset kertovat, että se ei olekaan hyvä asia organisaatiolle ja se polttaa ihmisiä loppuunkin. Onko sillä mitään roolia nykymaailmassa? Mietitäänpä.
Perinteinen perfektionismityyppi on "nysväys", missä hierotaan yksittäistä asiaa, kunnes se on täydellinen. Riittävän hyvä ei riitä! Aikaa palaa ja muut asiat eivät etene, kun odotetaan asian täydellistymistä. Tämä ymmärretään yleisesti huonoksi perfektionismiksi. Se on tuotteen ja toiminnan osa-optimointia, joka heikentää kokonaisuutta. Virhe tässä on se, että työn kohde on ymmärretty väärin. Kohteena pitäisi olla kokonaisuus.
Formula ykköset ovat stereotyyppinen perfektionismin alue. Kun auton pitää olla muita puoli sekunnin kymmenystä parempi viiden kilometrin ratakierrokselle, kaiken pitää olla priimaa! Mutta sielläkään ei anneta moottori-insinöörin optimoida moottorin tehoa sellaisenaan, vaan osana auton kokonaissysteemiä: miten se moottori paketoidaan runkoon siten, että se ei lisää ilmanvastusta, miten se on osa kantavaa rakennetta, miten jäähdytys hoidetaan, onnistuuko moottorin vaihto nopeasti, jne... Ja auto pitää saada valmiiksi ekaan kilpailuun mennessä, muuten ei hyvä heilu!
Toiminnan kohteena on siis se systeemi, jonka tuloksellisuus ratkaisee. Tästä on monia hyötyjä toisellekin perfektionismille. Se on sitä, että ihminen vaati itseltään liikoja ja polttaa itsensä työmäärällään loppuun. Kokonaisuuden parissa toimiminen estää katoamisen oman egon syövereihin, luo realismia antavia kontakteja, rikastaa työtä ja auttaa jaksamaan. Hyvä työ ei fokusoi oman työn ytimeen 110 %, vaan 80 % ja loppu ajattelu defokusoidaan siitä muihin teemoihin. Mikroskooppinäköä tärkempää on helikopterinäkö (tai ketterämpi drooninäkö).
ICT-maailmassa perfektionismi on elänyt teknisen laatuajattelun muodossa. Kaiken pitää olla ihan priimaa! Mutta kun ajatellaan laatua asiakaskeskeisesti, ymmärretään, että vaikkapa asioiden saaminen käyttöön aikataulussa ja käyttöliittymien laatu, ylläpito ja moni muu asia ovat tärkeämpiä kuin tekniset detaljit (kunhan ne ovat riittävän hyvällä tolalla). Hyvä perfektionismi ottaa tavoitteeksi parhaan tuloksen asiakkaan kannalta, mikä asiakaslähtöisessä ajattelussa korreloi omankin menestyksen kanssa.
Nettigraafikkokin kiroaa, kun responsiivisuus ja mobiilin priorisointi tuottaa kompromisseja saittien laatuun. Eipä tuotakaaan, vaan se juuri parantaa saitin tavoitteiden toteutumista ja antaa vain suunnittelulle uuden kehyksen. Omaan sisäseen maailman malliin perustuva toiminta ei tuote perfektiä, vaan pahasti viallisen lopputuleman.
Klassinen perfektionismi ei ole lainkaan perfektionismia, vaan imperfektionismia, kompromissismia, joka tuottaa kehnon kokonaisuuden!
Luin juuri jutun Mercedeksen F1-tallin johtajasta Toto Wolffista (F1 Racing, January 2020, ja se antoikin impulssin tähän juttuun). Häntä kehuttiin perfektionistiksi, jonka toiminta on yksi iso palanen mahtavan menestyksen takansa. Johtajan perfektionismi onkin juuri systeemistä. Johtaja ei saa esim. maksimoida ihmisten työaikaa, vaan hän maksimoi organisaation menestyksen pitkällä tähtäimellä. Silloin hän mm. huolehtii ihmisten jaksamisesta ja kehittymisestä.
Perfektionismilla on tulevaisuutta, mutta siihen tulevaisuuteen ei kuulu klassinen perfektionismi, vaan systeeminen perfektionismi, jossa otetaan tasapainoisesti huomioon asioiden laaja kokonaisuus ja myös ns. pehmeät asiat.
Tässä tarvitaan eri asioiden konseptien ja systeemiluonteen ymmärtämistä ja niistä kummuten erilaisten laatujen ymmärtämistä: mikä on pakollista ja mikä plussaa, mihin kannattaa panostaa kokonaisuuden kannalta.