Sivukartta Tietosuojalauseke

kuvituskuva. Maapallo avaruudessa

 

Matti Vuori

Metaversumista ja kestävästä kehityksestä

Muutama sana Metaversumin olemuksesta ja miksi se ja sen näkyvin edistäjä Meta ovat kestävän kehityksen vihollisia.

Metaversumin (eng. Metaverse) ideana on tehdä ihmisten maailmasta virtuaalinen digitaalinen kopio, jossa me toimisimme ja joka olisi synkronoitu fyysisen maailman kanssa. Tarvittaisiin siis 3D-virtuaalimalleja kaikesta, sensoritekniikka ja kaikkea muuta. Jotain tällaista on teollisuudessa jo sovellettu. Onhan todella hienoa, jos vaikka monimutkaisesta tuotantolaitoksesta on malli, jossa voidaan kävellä ja tutkia mitä se on syönyt, ja korjata viat ilman matkustamista toiselle mantereelle. Toisaalta kokouksiin on visisoitu ja joskus kokeiltukin etäosallistumista digitaalisessa 3D-hahmossa virtuaalineukkarissa. Peleissä on tällaisia maailmoja ollut maailman sivun.

Teollisuuden operaatioille tämä kaikki voi siis olla hyvä juttu.

Metan maailmanhallintaprojekti

Mutta nyt Facebook muutti firman nimen Metaksi ja alkoi markkinoimaan Metaversumia omana juttunaan. Meta (eli Mark Zuckerberg) on jo aiemmin Facebookin kautta pyrkinyt ottamaan kontrolliinsa ihmisten identiteetit, välisen viestinnän ja uutisviestinnän hankkien näin manipulointikykyä yksilöihin ja demokratioihin. Joissain maissa Facebook on synonyymi Internetille. "Se, joka hallitsee viestintää, hallitsee maailmaa", on vanha sanonta.

No nyt Meta haluaa saada digitaaliseksi ja virtuaaliseksi kaiken elämämme: näkymän kaikkeen mitä ja missä teemme työssä ja vapaalla, rajapinnan elämämme infrastruktuuriin, kaikkeen vuorovaikutukseen, kaikkeen viestintään. Historia opettaa, että firmalla ei ole vastuulliset jauhot pussissa. Se, joka hallitsisi Metaversumia, hallitsisi kaikkea. Jos Facebookia on jo verrattu valtioon, firman dominoiva Metaversumi olisi melkein maapallo.

Meta ei ole ainoa digijätti, jolla on tuollaisia toiveita, mutta historiansa johdosta hyvä worst case -esimerkki myös tulevaisuutta ajatellen. Miten kovaa pitää varoituskellojen soida, jotta ne kuultaisiin?

Riskejä kestävälle kehitykselle

Niinpä tällä hommalla on monia kestävän kehityksen riskejä:

  • Politiikka: Globaali ympäristö ylittää valtioiden rajat ja rajojen sisällä perinteisesti niiden säännnöt (sääntelyn ja kulttuuriset säännöt). Valta siirtyy digijäteille (ja heidän maksaville asiakkailleen tai poliittisille ystävilleen) ja syntyy demokratian manipulointia.
  • Talous: Digilaitteiden ja verkkojen uusiminen on kallista.Ja niitä pitää uusia taajaan.
  • Sosiaalinen tasa-arvo: ...Ja kalleus tuottaa epä-tasa-arvoa. Kaikilla ei ole varaa. Rahat voisi käyttää muutenkin, johonkin hyödyllisempään. Maailman ja sen palvelujen saavutettavuus todennäköisesti heikkenee visuaalisuuteen pohjaavissa virtuaalimaailmoissa (toisaalta, kun kaikki on digitaalista, asioille voidaan kehittää uusia vuorovaikutustapoja).
  • Kulttuuri: Tarpeeton digikulttuuri muovaa yhteiskuntaa humanistisesta teknologiseen suuntaan.Me elämme teknologiatalouden ohella huomiotaloudesta, ja kun puolet huomiosta elää synteettisessä maailmassa, tämän toisen painoarvo vähenee.
  • Ihmisyys ja ihmiskäsitys: Virtuaalimaailmassa sekoittuu ihmisen olemus monella mekanismilla. Ihmisillä on tapana inhimillisöidä tekniikkaa (jopa toimisto-ATK:ta ja ohjelmistorobotteja) ja niin tulee tapahtumaan virtuaalimaailmassa, jossa moni toimija on teko-sellainen. Toisaalta ihmiset käyttävät olemuksenaan yksinkertaisia avataria tai syntetisoituja olemuksia, jolloin he siirtävät itseään koneiden suuntaan. Lopputulemana kaikki ovat kaikkea ja mikään ei ole mitään.
  • Ekologia: Virtuaalisysteemit vaativat tehoa ja se vaatii sähköä. Ja digilaitteiden jatkuva uudistaminen tuottaa valtavat määrät digiromua.
  • Turvallisuus: Kattava virtuaalimaailma tekee yhteiskunnasta haavoittuvan - kybersota, terrorismi, rikollisuus. Maailmamme virtuaalinen tuplaaminen moninkertaistaa hyökkäyspinta-alan, avaa kaiken globaaleille toimijoille.
  • Tietosuoja: Tietosuoja on osa yksilön turvallisuutta. Sekin - tai varsinkin se - on virtuaalimaailmassa vaarassa.

On siis kestävän kehityksen eheän ajattelun ja etiikan mukaista, että ei tueta sellaisia toimijoita, jotka edistävät tällaisia tulevaisuuskuvia. Se tarkoittaa mm. sitä, että ei käytetä Metan tuotteita: Facebook, WhatsApp & Instagram.

Hypedigitalisaatiosta vastuulliseen sellaiseen

Digitalisoinnin ilmiöt voidaan sijoittaa skaalalle, joka kulkee hypetyksestä vastuulliseen toimintaan. Siellä hypetyspuolella ovat teknologiauskovaisuuden ilmiöt, hypet ja digijättien toimet. Näinä aikoina varsinkin tarvitaan digitalisaation lukutaitoa, jotta erilaisten aktiviteettien luonne ja vaikutukset osataan ymmärtää. Ja sen päälle kuuluu aktiivisessa toimijayhteiskunnassa itsekin ottaa kantaa ja toimia hyvien asioiden edistämiseksi ja huonojen vastustamiseksi.

Niitä huonomman pään ilmiöitä ovat viime vuosina olleet mm. kryptovaluutat (jotka ovat osoittautuneet huijauksen välineiksi), NTF (joka on osoittautunut tarpeettomaksi ja huijauksen välineeksi), lohkoketjut (joiden piti olla ihan tavallisissa tietokonesovelluksissa jo arkea), kvanttitietokoneet (silloin, kun niitä myydään ihan kohta PK-yritysten välttämättömäksi tekniikaksi), big data (kun sillä saatiin kukkakioskit investoimaan massiiviseen tietojenkäsittelyyn).

Paremman pään ilmiöitä taas ovat mm. panostus tieto- ja kyberturvallisuuteen, tietosuojan edistäminen, saavutettavuuden edistäminen, herääminen digijättien haitallisuuteen ja sen myötä hajatettujen infrastruktuurien hyödyllisyyteen, vihreä ICT jne...

Naputtelin joskus pienen kalvosarjan Vastuullisesta digitalisoinnista - teemoja ja pointteja.

Toimijoiden tietoisuus ja eheät viestit

On selvää, että kestävä kehitys tarvitsee tuekseen eheää kulttuuria. Yrityksille ei riitä päästökauppa ja julkilausumat. Kulttuuri on aina mentaalimalli ja koostuu tekojen ohella ajattelusta ja symboleista. Ja joskus pienetkin teot paljastavat todelliset arvot ja todellisen tietoisuuden. Jos vihreyttään kovasti mainostava organisaatio alkaa mainostaa Metaversumia ja NTF:ää, voi kansalanen ja kuluttaja perustellusti alkaa miettiä, että millä pohjalla se vastuullisuusviestintä on, ja onko sen ajattelu ja toiminta parasta mahdollista.