Työpaikkojen taiteellistamisesta
Työelämän, työn ja työpaikkojen pelillistäminen ja viihteellistäminen ovat vanhoja juttuja, mutta entäs taiteellistaminen?
Taiteen pitäisi tuodä tilaan merkityksiä ja auttaa reflektoimaan asioita vakavampien ideaalien, historian sun muun kautta. Taidetta on aina vähän läsnä. Taide on väistämätön elementti muotoilussa ja arkkitehtuurissa, joten sitä salakuljettuu aina väkisinkin työpaikalle. Sama tilanne on silloin, jos organisaation muotokieli on mietittyä ja läpäisee kaiken. Taidettakin on ns. aina ollut organisaatioiden auloissa ja johtajien huoneissa. Organisaatioelämän yksi piirre on olla vuosien mittainen näytelmä, jossa on mukana mm. konsulttien performanssitaidetta ja ammattipuhujien retoriikkaesityksiä. Hyvän yritystarinan kirjoittaminen lähestyy kaunokirjallisuutta.
Mutta taiteellistaminen tuo taiteen paikalle suunnitellusti. Elementit eivät ole "vain taiteellisia", lisättyjä ornamentteja joita on kiva katsella, vaan tekevät sen tavalla, joka avaa organisaation tekemisen ja identiteetin olemuksen olennaisuuksia. Taiteen kantajia voivat olla mm. tilat, valaistus, akustiikka, tuoksut, kalusteet, välineet, viestintä, työtavat, rituaalit, symbolit ja merkit jne... Olennaista on mennä pidemmälle ja syvemmälle kuin rationaaliseen ja joskus naivistiseen "design managementiin", kevyeeseen koristeluun tai vain tietynlaisen tunnelman etsimiseen tilasuunnittelulla.
Ja siinä, missä design management on samanlaisuuden logiikkaa, diversi organisaatio kaipaa diversiä taidetta, eli montaa sorttia sellaista esim. eri tiloihin ja tilanteisiin. Sen päälle tarvitaan yhtenäinen metataiteellisen ajattelun taso.
Haasteita tässä ovat kokonaisvaltainen homman hanskaus ja huolehtiminen, että taide ei heikennä toiminnan laatua ja ergonomiaa. Mutta ei kai siitä ole riskiä - opittiinhan paperikoneitakin aikoinaan muotoilemaan upeiksi juuri niille sopivalla tavalla ilman ongelmia.
Miksi asia on ajankohtainen juuri nyt? Viime aikoina on alettu entistä kokonaisvaltaisemmin puhua työntekijäkokemuksesta ja muotoilusta. Kummankin eteen tarvittaisiin entistä enemmän ja parempaa työtä. Nyt ovat tarpeet ja kompetenssit vähitellen kohtaamassa toisiaan.
Homman etuja:
- Erottuvuus. Uniikkia ilmettä ei ole toisilla. Taide on ihan eri juttu kuin katalookikalusteet tai syksyn muotiväri logossa.
- Taide on aina läsnäolevaa ja puhuttelevaa, niinpä ne viestit ovat aina läsnä ja niiden idea löydettävissä joka hetki.
- Diversi taide on virikkeellistä.
- Taide on kestävämpää kuin viihde ja ornamentiikka.
- Tottakai taiteen pitää tuottaa syvällistä mielihyvää, että sen kanssa jaksaa elää.
- Taiteen metaviesti on, että putiikin identiteetti on näemmä mietitty perinjuurin.
- Jos se taide on oikeanlaista, se saa ihmiset ymmärtämään organisaationsa ja toimintansa olemusta paremmin.
Huono puoli on tietysti homman vaativuus, kallius ja "taideriski". Osaamista puuttuu suunnittelupuolelta ja ennen kaikkea ostajilta. Ihan oikeita fiksuja tekemisen käytäntöjä puuttuu, sillä taidetta ei tehdä osallistuvalla suunnittelulla ja toisaalta taiteilijan diktatuuri on helposti liian riskaabelia.
Niinpä diagnoosiksi jää, että asiaa kannattaa miettiä ja soveltaa harkiten nykyisten suunnittelukäytäntöjen laajennuksena.