MPV-sivusto Sivukartta
Toiminnan kehittäminen

Hyvän suunnittelun piirteitä

Suunnittelutoiminta on avain jokaisen yrityksen menestykseen. Tuotteet syntyvät suunnittelemalla, ja niin syntyvät myös menestyksekkäät toimintaprosessit ja projektit. Tämä artikkeli luotaa yleisellä tasolla hyvää suunnittelua karakterioviin piirteisiin. Artikkeli on ajantasalle saatettu versio aikaisemmin Työpaikkasuunnittelun työkalupakissa julkaistussa vastaavasta artikkelista.

(Työpaikkasuunnittelun työkalupakki kokoonpanoteollisuuteen. Lehtelä, Jouni; Vuori, Matti; Launis, Martti. VTT; Työterveyslaitos, Ergonomiayksikkö. Helsinki (1993), 80 s. Turvallisuustekniikan laboratorio)

Suunnittelun tavoite

Tavoitteiden laajuus ja syvyys

Tavoitteena on kokonaisvaltaisesti paras (ei vain hyvä) lopputulos. Vain parhaaseen pyrkimällä syntyy kyllin hyvää.

"Visiot ja strategiat ovat aina vain hypoteeseja siitä, mitä tulevaisuudessa on mahdollista saavuttaa. Niiden on oltava tietyssä mielessä myös saavuttamattomia, yleisiä perusrungoltaan. Sellaisina ne voivat säilyä monien detaljien ja yksityiskohtien muutosten yli osoittamassa suuntaa." (Kettunen, P. 1989. Joustavat yritysrakenteet, joustavat strategiat. Teoksessa: Penttinen, Katri (toimi). Joustavuus - avain tuloksiin. Aavaranta-sarja 17. Tiivistelmä 1.8.1989 pidetyn Aavarannan Elohiiren alustuksista. S. 21 - 28.

Suunnittelun todellisena kohteena on kokonaisuus: toiminnallinen, yrityksen tavoitteita toteuttava ratkaisu. Kokonaisuuden osia voidaan tarkastella joissakin suunnitteluvaiheissa erikseen, mutta osien vuorovaikutussuhteet on aina otettava huomioon.

On tiedettävä, mitä ollaan suunnittelemassa ja mitä siltä halutaan. Muuten sitä ei voida saavuttaa. Tämä merkitsee tietoista näkemystä kohteeseen liittyvistä strategioista ja suunniteltavan järjestelmän hyödyntäjien tarpeista.

Ratkaisun hyvyydestä

Hyvyys arvioidaan erilaisia asioita painottaen. Ei ole vain yhtä kriteeriä. Eikä vain yhtä asiakasta: organisaation, yksilön ja tarpeen vaatiessa yhteiskunnankin tarpeet on otettava huomioon.

Hyvyys on aina "yhteisöllinen" käsite: hyvyyden kriteerit ja niiden painotukset on yhdessä sovittava. Se vaatii yhteistä näkemystä organisaation menestystekijöistä ja yksittäisten ihmisten tarpeista. Ratkaisut on siksi myös yhdessä arvioitava.

Hyvyys on myös "yksilöllinen käsite": siihen vaikuttaa ratkaisun "objektiivisten" piirteiden lisäksi subjektiiviset piirteet ja suunnitteluprosessi: ratkaisu, johon on itse vaikuttanut ja johon on siten sitoutunut, näyttää objektiivisiltakin piirteiltään paremmalta kuin ratkaisu, jonka joku muu on tehnyt.

Suunnitteluun asennoituminen

Suunnittelun tehtävä

Suunnittelun tehtävänä on tuottaa suunnitelmia, joissa asetetut vaatimukset ja toiveet toteutuvat mahdollisimman hyvin. Hyvän suunnittelun ehtona on siksi se, että kaikki mitä odotetaan näkyy tehtävänannossa (yhteinen näkemys lähtökohdista).

Suunnittelu on kompromisseja

Suunnittelu on aina kompromissien tekemistä. Siksi on tiedettävä arvoasetelmat ja oltava tavoitteenmääritykset, joiden mukaan kompromisseja suunnataan.

Suunnittelu on syvällistä

On nähtävä suunnitteluratkaisujen välittöminen ja välillisten vaikutusten taakse. Tarkastelun on oltava kokonaisvaltaista. Jäävuorten pinnan alle jäävä osa on tehtävä näkyväksi.

Lähtökohtana on aina kohteen ymmärtäminen ja suunnittelun tehtävä on tätä ymmärtämistä syventää ja laajentaa.

Kaikki suunnittelu sisältää analyysiä, synteesiä ja arviointia. Asioita on purettava, jotta niitä voidaan käsitellä. Osista on koottava kokonaisuus, koska kokonaisuus on suunnittelun tavoite. Ratkaisuja on arvioitava, jotta tiedetään, toteutuvatko vaatimukset. Hyvä suunnittelu kattaa nämä asiat kaikkien suunnitteluvaatimusluokkien osalta.

Suunnittelun kohteesta

Suunnittelussa tekniikka ja ihminen kohtaavat toiminnassa.

Jokaisella suunnitteluratkaisun teknisellä parametrilla on oma toiminnallinen vaikutuksensa. Se voi näkyä suoraan esim. tehokkuutena, kapasiteettina tai välillisesti ja vaikeasti löydettävänä esim. informaatioergonomisena seikkana. Jokainen ratkaisu on siksi suhteutettava yksilön työtehtäviin, niiden vaatimuksiin kaikissa mahdollisissa käyttötilanteissa, kaikilla mahdollisilla käyttäjillä.

Suunnittelu on realistista ja idealistista

Suunnittelussa ideaalitoiminta ja reaalimaailman mahdollisuudet kohtaavat tilanteessa, jota perinteet ja tottumukset ohjaavat. Siksi on oltava tietoisen idealistinen.

Suunnittelussa tarvitaan sekä uutta luovaa energiaa, että hyviä aiempia kokemuksia vakiinnuttavaa energiaa. Näiden on löydettävä toisiaan täydentävä harmonia.

Suunnittelutoiminta

Suunnittelijan olemuksen uusi kolminaisuus

Perinteinen suunnittelijakuva on kuva ns. systemaattisesta tekniikkasuunnittelijasta, joka on

• Älykäs ja älyllinen
• Looginen ja systemaattinen
• Osaa itselleen ositetun tekniikan alan erinomaisesti, muita tietoja ei juurikaan edellytetä
• On teknologiaoptimisti

Tällainen suunnittelijanäkemys on osoittautunut vanhanaikaiseksi. 2000-luvun vaatimukset ovat suuremmat ja monipuolisemmat. Suunnittelijan kuva onkin "kolmikanta", joka muodostuu systemaattisen suunnittelijan kuvan lisäksi "sosiaalisesta suunnittelijasta" ja "poikkitoiminnallisesta suunnittelijasta". Ilman suunnittelijan kuvan muuttamista ei suunnittelukäytännön kehittäminen ole mahdollista.

Poikkitoiminnallinen suunnittelu kuvaa sitä, että työjärjestelmä on monimutkainen suunnittelun kohde, jota ei voida erottaa "materiaalivirroiksi", "työn sisällöiksi" jne., vaan ne kaikki kulkevat käsi kädessä. Tällöin tarvitaan:

• Teknologiarealismia (ellei sitä jo ole)
• Työelämän ja kuluttajien maailman - siis nykykulttuurin - kokonaisuuden monipuolista ymmärtämistä (tämä on suuri tiedollinenkin haaste suunnittelijoille)
• Uteliaisuutta ja tiedonhalua (suunnittelijan on oltava aktiivinen uusien asioiden - aivan uusilla alueilla - oppija, peruskoulutuksen antamat valmiudet eivät riitä)

"Sosiaalinen suunnittelija" kuvaa sitä, että suunnittelu on sosiaalinen prosessi. Sosiaaliselle suunnittelijalle on ominaista:

• Yhteistyökyky ja -halukkuus (tietoverkoston luominen, aktiivisuus muuhun organisaatioon nähden)
• Kommunikointi- ja tiedotuskyky (suunnittelijalla on verkostosuunnittelussa myös tiedotusvastuuta aiempaa enemmän)
• Avoimuus (suunnittelun perusteiden, tavoitteiden ja nykytilan suhteen)
• Järjestelykyky (esim. osallistuvan suunnittelun ja työryhmien organisointi vaatii hyvää järjestelykykyä)
• Jotta muiden työyhteisön jäsenten kanssa voisi toimia, edellytetään työelämän ymmärtämistä ja "inhimillistä kokemusta" (omakohtainen työläisenä toimiminen on esim. Japanissa alku suunnittelijankin uralle yrityksessä)

Asiantuntemuksesta ja yhteistyöstä

Jokainen suunnitteluun osallistuja osallistuu siihen vajain tiedoin. Suunnittelun tulos on monimutkaisen kommunikaation summa, jossa näkyviä tietoja ja ajatuksia ei voida koskaan täysin formalisoida. Suuri osa niistä käsitelläänkin verbalisoimatta.

Suunnittelussa kohtaavat asioiden luonteiden asiantuntemus. Eri asiantuntemustarpeet on tunnistettava ja saatava käyttöön.

Työpaikkasuunnittelussa suunnitteluprosessi on osa ratkaisua. Se on suunniteltavan työprosessin osa, käynnistysvaihetta. Siksikin siihen on kiinnitettävä suurta huomiota prosessina, eikä tarkasteltava vain sen näkyviä tuloksia.

Suunnittelutoiminnan tehtävänä on auttaa henkilöstöä muuttamaan motivaationsa ja arvonsa teoiksi.

Peukalosääntöjen käytöstä

Suunnittelu on tilanne, jossa "jokainen malliratkaisu on väärä, kunnes oikeaksi osoitetaan".

Toimintaa voidaan ohjata yleisin suunnittelusäännöin. Hyvät suunnittelun peukalosäännöt juontavat juurensa ihmisen ja tekniikan yleisistä lainalaisuuksista ("ihmisen anatomia ja psyyke ei ole toistotyöhön suunniteltu -> rajoita toistotyön määrää; monipuolista työtä", "pyörivien akselien nielu on aina vaarallinen -> älä suunnittele nieluja"). Huonot peukalosäännöt syntyvät tottumuksesta. Ne voivat tuottaa oikeita ratkaisuja aiemman kaltasissa tilanteissa, mutta kuka takaa niiden toimivuuden muuttuvissa tilanteissa? ("sijoita työohjekortti aina vasemmalle" (vanha tuttu sijainti), "minimoi kävelyn tarve" (sääntö siirretty huonoista layoutratkaisuista; usein kävelyä on hyvä lisätä), "tekstinkäsittelyohjelmassa ei tarvita graafisia ominaisuuksia" (perustuu staattiseen ja jäykkään sihteerinäkemykseen ja organisaation dokumenttituotannon pinnalliseen analysointiin). Selvitä itsellesi, mihin organisaatiosi käyttämät peukalosäännöt perustuvat, kuka ne on laatinut ja mihin tarkoitukseen?

Peukalosäännöt ja suunnitteluohjeet vain tukevat suunnittelussa käytettävää syvällistä ymmärtämistä ja ammattitaitoa. Ne myös antavat ratkaisuavaruudelle reunoja. Ratkaisuja peukalosäännöt eivät kuitenkaan tuota.

Muutama käytännöllinen ohje

Muista oikea ihmisen ja tekniikan työjako

Ole teknologiarealisti. Tekniikka toimii niin kuin toimii, eikä niin kuin sen pitäisi.

Ole ihmisrealisti. Ihmiset toimivat niin kuin toimivat, eivätkä niin kuin sinä suunnittelet.

Ole toimintarealisti. Toiminta on vain harvoin ideaalista. Häiriöitä ja ongelmatilanteita on aina enemmän kuin on alustavasti kuviteltu. Suunnittelun tehtävä on paljastaa ne.

Pohdi organisaatiossa "hyvän työn", "hyvän toimintaprosessin", "hyvän palvelun", "hyvän tuotannon" ja/tai "hyvän tuotteen" (mitkä näistä koskevatkin nykyistä tilannettanne) käsitteitä ja laatikaa niistä omalle talolle (varsinkin sinulle, suunnittelijalle) tavoitteet ja ohjenuorat.

Poista aiemmat vastaavien järjestelmien / tuotteiden / prosessien / töiden ongelmat.

Suunnittele ongelman ja toiminnan tavoitteiden saavuttamisen ratkaisua, älä teknistä ratkaisua!

Hyvä suunnittelu ja oppiva organisaatio

Nykyaikainen suunnittelu - haastatta haasteen perään

"Suunnittelu on luova inhimillinen aktiviteetti, samanlaista kuin musiikin säveltäminen ja taide. (...) Suunnittelu on prosessi, jossa muodottomalle annetaan muoto. Muodoton kuvaus annetaan toiminnallisina käsitteinä, kun taas muoto annetaan rakenteellisina käsitteinä." (Gero & Roseman 1989)

Entisajan hitaiden muutosten teollisuudessa oli aikaa oppia hitaasti kantapään kautta. Nykyisessä jatkuvien muutosten teollisuudessa ei tähän ole mahdollisuutta. Nykyisin edellytetään syvällisesti ymmärrettyä, tietoista suunnittelua (kts. Cross 1976) ja jatkuvaa oppimista. Muutosten lisäksi kuva tuotannosta on muuttunut: nykyisin nähdään todellinen toiminta suunnittelun kohteena, mikä edellyttää suunnittelijalta (yksilöltä, suunnitteluryhmältä) kykyä käyttää jopa sosiologian taitoja työssään. Kasvavat työntekijöiden, talouden ja asiakkaiden vaatimukset asettavat toisaalta suunnitelmille kasvavia laatuvaatimuksia. Tilanne on niin monimutkainen, että koulukirjavastauksilla ei enää selviä, vaan tarvitaan syvällisä suunnittelua.

Oppimisen tulee tukea kahdenlaisia tavoitteita:

• Kyky uusiin innovaatioihin, uudenlaisiin ratkaisuihin
• Tunnettujen ratkaisujen toteuttaminen laadukkaasti

Suunnittelu on todella vaativaa työtä - se, että se saattaa vaikuttaa helpolta kertoo vain suunnittelijoiden ammattitaidosta - ja työtä, jota on kehitettävä. Monistakin syistä (joista osaa käsitellään jatkossa) suunnittelijoiden ja muiden suunnitteluun osallistujien on hyvä olla mukana jatkuvassa oppimisprosessissa. Miten siihen päästään on jo vaikeampi kysymys.

Miksi ja miten suunnittelija oppii?

Taitojen hankinnassa on kyse menettelytapasääntöjen hankinnasta ja harjoittelusta (Ropo 1984 viittaa lähteeseen Green 1980). Oppiminen määritellään yleensä muutosprosessiksi, joka muuttaa yksilön tiedonkäsittelyjärjestelmää siten, että tehtävien suoritus (enemmän tai vähemmän) pysyvästi helpottuu tai paranee (Ropo 1984). Voidaan myös sanoa, että oppiminen on jatkuva prosessi, jossa uusi tieto muovaa vanhoja käsityksiä (Soikkeli 1982). Eli paitsi että suunnittelija osaa suunnitella paremmin, niin myös hänen käsityksensä työpaikasta muuttuvat. Kyse voi olla aivan uudesta näkökulmasta työpaikkaan. Järjestelmä, joka on koettu lähinnä teknisenä, voidaan nähdä tekniikan ja ihmisten monimutkaisten vuorovaikutusten summana.

Oppimisen muutosprosessin tyyppejä (Ropo 1984):

1) Tietojen lisääntyminen

2) Havaintojen teon ja tulkinnan nopeutuminen

3) Informaation käsittelystrategioiden oppiminen ja muuntaminen. Voi näkyä esim. nopeampana tietojen omaksumisena

Miten ja miksi tämä sitten tapahtuu, edelleen Rovon mukaan:

1) Jotta selviytyminen tulevaisuudessa olisi helpompaa. Yksilö oppii helposti vain sitä, mitä hän pitää tulevaisuuden kannalta tarpeellisena ja hyödyllisenä

2) Pyrkimys "minimiponnistuksen" periaatteeseen

3) Vain informaatiota käsitellessään. Oppimistulosten syvällisyys on yhteydessä informaation käsittelyn syvällisyyteen. Vaativat oppimistulokset edellyttävät runsasta ja syvällistä käsittelyä (prosessointia)

4) Yksilö tallentaa tietoa mukauttaen sitä omaan aikaisempaan tietovarastoonsa, asenteisiinsa ja kokemuksiinsa. Samalla vanhaa tietoa uudelleenjäsennetään

5) Informaation käsittelyjärjestelmän kehityksessä tärkeä sija on strategioiden kehityksellä. Oppiessa strategiat alkavat tyypillistyä

6) Vastaanotetun informaation rakenne ja muoto vaikuttavat yksilön kognitiivisen rakenteen muotoutumiseen

7) Oppiminen on hidasta muutosta yksilön kognitiivisessa rakenteessa

8) informaation käsittely on kokonaisvaltainen prosessi, jossa informaatiota ei tallenneta tai käsitellä toisistaan irrallisena, vaan siihen liittyy aina rynsas määrä erilaista konteksti-informaatiota

Hölsä ja Manninen (1984) esittävät seuraavan kaavion uusien ajatusten omaksumisprosessista:

1) Havahtuminen

2) Kiinnostus

3) Tietojen hankinta

4) Kokeilu

=> Kokeilun seurauksena joko uuden ajatuksen hyväksyminen tai hylkääminen. Hyväksymisestä voi toki seurata myöhempi hylkääminen, kuten hylkääminenkin voidaan myöhemmin "perua" ja ottaa sittenkin uusi ajatus käyttöön.

Jos suunnittelussa opitaan uusia asioita, on keskeistä saavuttaa tilanne, jossa niitä ei hylätä myöhemminkään. Siinä tulee oppimisympäristön vaikutus paljolti näkyviin: mm. saadaanko hyviä ratkaisuja vahvistavaa palautetta. Toisaalta tärkeä osa oppimista on uusien ajatusten hylkäminen, jos ne eivät toimi. Jos suunnitteluratkaisu ei ole toimiva, se on jatkossa hylättävä, vaikka kerran hyväksyttäisiinkin.

Suunnittelu on vaativaa toimintaa - mutta millaista?

"(...) oppiminen on mielekästä, tavoitteista tiedollisten rakenteiden ja mallien muodostamista sekä niiden luovaa käyttöä" (Engeström 1988) - eikö se kuulostakin kovin samankaltaiselta kuin suunnittelu!

"Perinteinen empiiris-käsityömäinen ammattitaito (..) ei kuitenkaan riitä nopeasti muuttuvissa työolosuhteissa, joihin liittyy runsaasti yllättäviä uusia ongelmia" (Engeström 1988)

Smithers et al (1989) eivät olleet tyytyväisiä aiempiin tapoihin mallintaa suunnittelijan suunnittelutyötä. He kaipasivat paremmin CAD- ja asiantuntijajärjestelmien kehitykseen paremmin sopivaa mallia. Tuloksena oli "tutkimusmatkaileva" suunnittelutyön malli (varsin vapaa käännös. Alkuperäistermi: exploration-based model of design). Mallin ideana on tunnistaa esiintyvät erityyppiset tiedot ja niiden suhteet ja dynamiikka. "Suunnittelun alla oleva tietämisprosessi on osa paljon laajempaa tietämisprosessia, joka tukee meidän yksilöllistä elämäämme ja koko yhteiskuntaa".

Tutkimusmatkailuongelmissa on mahdollisten ratkaisujen muodostaman avaruuden luonne ja rakenne tunnettava ennen kuin tavoitteita voidaan riittävän hyvin formuloida. Työtä tehdään siksi avoimin mielin ja heikosti ohjattuna (vrt. Launis & Lehtelä (1991)). Ajatus kuitenkin on, että suunnittelu on suhteellisen tietämyspohjaista toimintaa.

Luettelo "matkailukohteista ja kulkuvälineistä":

• Vaatimusten kuvailu: vaatimusten kuvailu tai mallintaminen puoli-formaalisesti. Vaaditaan tietoa ongelmakentästä. Tuottaa tietoa tutkimusmatkailun aloittamiseksi ja ohjaamiseksi.
• Jäsennys (decompostion): vaatimusten jakaminen hallittavissa oleviin osaongelmiin. Voi johtaa osaratkaisuihin.
• Strategian suunnittelu: osatavoitteiden ja -ongelmien järjestäminen. Näkemys määrääviin ominaisuuksiin ja ongelmien identifiointi.
• Ratkaisun hahmottaminen: muodotetaan mahdollisia ratkaisuja tai osittaisia ratkaisuja osaongelmiin.
• Yksityiskohtaistaminen ja parametrisointi: osia suunnitelmasta työstetään yksityiskohtiin, asetetaan suunnitteluarvoja. Syntyy lähes täydellinen suunnitteluspesifikaatio.
• Synteesi: mahdollisia ratkaisuja muodostetaan osaratkaisuista.
• Simulointi - vaikka vain suunnittelijan mielessä: tarkastellaan ratkaisujen tehokkuutta. Tuottaa tietoa todellisesta toiminnasta.
• Analyysi: suunnitelman yksityiskohtia testataan, arvioidaan vaatimuksia vasten.
• Optimointi: osien interaktiot ja suhteet. Vaaditaan tietoa suunnitelmasta, optimointikriteereistä ja optimointitekniikoista.
• - Dokumentointi: syyt ja selitykset päätöksille ja niiden seurauksille.

Eli kyseessä on aina momimutkainen, vaativa ja syvällinen tehtävä.

Suunnittelun työpaikkakoulutuksesta

Oppiminen tapahtuu hitaana prosessina paremmin kuin nopeana (Ropo 1984) ja usein useampaan osaan jaettuna (Soikkinen 1984). Tämä tukee sellaista ajatusta, että ergonomiatietojen oppiminen tapahtuu parhaiten usealla lyhyellä kurssilla kuin yhdellä pitkällä - kunhan tilaisuudet muodostavat pitkäjänteisen kokonaisuuden. Useiden "pikkukurssien" järjestäminen sopii hyvin yritysten omaan koulutustoimintaan. Toinen tärkeä ajatus on se, että hitaan oppimisen periaate tukee ajatusta oppivasta organisaatiosta: organisaatiosta, joka oppii pienten voittojen strategialla jokaisessa työtehtävässä, jokaisessa suunnitteluprojektissa. Tämä jo siksi, että työelämässä on työnteko pääasia: oppimismahdollisuus on oltava työssä sisäänrakennettuna. (Vai onko tämä luovuttamista laman edessä, kun koulutusmäärärahoja ei tahdo riittää, kysyy itsekriittinen kirjoittaja!)

Vaarallinen oppimisen mahdollinen tulos: laitostuminen

Suunnittelutaitojen oppimisessa voidaan esittää kolme vaihetta:

• Kognitiivinen vaihe
• Assosiatiivinen vaihe
• Autonominen vaihe

Oppiminen aiheuttaa sen, että asian ymmärtäminen tuottaa tiettyjä sääntöjä, joiden noudattaminen muuttuu ajan kuluessa automaattiseksi: ei tarvita tietoista panosta. Näin kehittyy huippuluokan ammattitaito: vaikeita suunnittelutehtäviä tehdään helposti ja tehokkaasti. Toisaalta oppiminen aiheuttaa sen, että ratkaisuja valitaan heikolla tietoisuudella, vanhoja ratkaisuja hyödyntäen. Voidaan jopa sanoa suunnittelijoiden laitostuvan (vrt. Riitahuhta 1986), jos suunnittelutehtävät pysyvät samanlaisina, ja oppimisprosessi keskeytyy.

Nykyaikainen teollisuus edellyttää jatkuvasti uusia ratkaisuja, innovaatioita. Uudet ratkaisut taas edellyttävä jatkuvaa oppimista. Oppiminen puolestaan ehkäisee kiinnittymistä vanhoihin ratkaisuihin. Jatkuva oppmimisprosessi on siksi välttämätön.

Oppimisvuorovaikutukset suunnitteluryhmässä

Syvällinen oppiminen edellyttää (Engeström 1988):

• Oppimismotivaatiota (viritetään tiedollisia ristiriitoja hyväksi käyttäen)
• Oikeanlaatuista sisällön jäsentämistä (selkeys ja systemaattisuus; alkuperän ja periaatteen löytäminen)
• Oppimisprosessin oikean laatuista etenemistä (täydellinen oppimisprosessi: motivoituminen, orientoituminen, sisäistäminen, ulkoistaminen, arviointi ja kontrolli)

Oppimisen edellytykset

Taitojen oppiminen on mahdollista vain seuraavien edellytysten ollessa olemassa (Ropo 1984 viittaa lähteeseen Langley ja Simon 1981):

1) Palautteen saaminen suorituksesta

2) Vaihtoehtoisten toiminta- ja suoritustapojen etsintä ja kokeilu

3) Virheiden kausaalisten syiden löytömahdollisuus / selvittäminen

4) Jälkikäteen tapahtuva toiminnan arviointi / jälkiviisaus

5) Suorituksen ohjaus ja opetus

6) Taidon jatkuva harjoittelu

Tästä voidaan suoraan nähdä suunnittelutoiminnan hyviä piirteitä:

1) Palautteen saaminen suorituksesta:

- Suunnitelmia arvioidaan

- Palautetta annetaan kaikesta suunnittelusta, ei vain epäonnistumisesta

2) Vaihtoehtoisten toiminta- ja suoritustapojen etsintä ja kokeilu

- Useiden vaihtoehtojen suunnittelu esisuunnittelu- ja luonnosteluvaiheissa

- Ideoiden etsiminen ryhmästä luovuustekniikoilla suunnittelijoiden käytettäväksi

3) Virheiden kausaalisten syiden löytömahdollisuus / selvittäminen

- Esimerkiksi ergonomisten ja tuotannollisten ongelmien (sosioteknisen työjärjestelmän) syiden analysointi

4) Jälkikäteen tapahtuva toiminnan arviointi / jälkiviisaus

- Toteutetun tuotteen tai järjestelmän arviointi

- Suunnitteluprojektin arviointi

5) Suorituksen ohjanta ja opetus

- Taitojen ja käytäntöjen opetus uusille suunnittelijoille

- Puuttuvien tietojen opetus

6) Taidon jatkuva harjoittelu

- Ammattisuunnittelijoilla tämä on selvää. Muiden suunnitteluun osallistujien osalta tämä tarkoittaa osallistumisen harjoittamista projekteissa säännönmukaisesti ja ylipäätään organisaation suunnittelusuuntautuneisuuden jatkuvuutta

- Konsulttisuunnittelussa tämä tarkoittaa jatkuvaa asiakassuhdetta (kuten esim. lean-tuotannossa alihankkija kehittyy yhdessä asiakkaansa kanssa)

Edelläolevasta voidaan havaita, että edelläesitetyt oppimista tukevat hyvän suunnittelutoiminnan piirteet ovat juuri niitä, joita on esitetty yleensäkin hyvän suunnittelun piirteiksi. Siksi voidaankin sanoa, että samat suunnittelukäytännön piirteet, jotka tuottavat hyviä suunnitelmia ja siten hyviä tuotteita ja järjestelmiä, ylläpitävät suunnitteluorganisaation oppimista. Koska suunnitteluun osallistuu - eri tavoilla - lähes koko työyhteisö, nämä piirteet tukevat koko organisaation oppimista, eli nykyisin lähes tärkeimmäksi koettua yrityksen menestystekijää.

Oppimistyylit ja erityyppiset organisaatiot

Uusien toimintatapojen oppimisessa on tiettyjä strategioita. Oppimisstrategia - kuten myös HSK:n läpivientistrategia - on tärkeämpää viedä yritykseen kuin spesifit toimintatavat. On parasta, että yritys itse oppii käytännön detaljitoiminnot, vain niissä heijastuvat periaatteet on vietävä yritykseen ja nekin kyseenalaistettava ja keskustelutettava ja käännettävä yrityksen kielelle "heti ulko-ovella".

Kognitiiviset tyylit - tietojenkäsittelyn tyylit, ajattelutavat - ovat yksilöllisiä, kuitenkin ajallisesti pysyviä. Eli koko yritykselle ei sovi sama esitystapa, kun taas tietylle yksilölle voi samantyylinen esitystapa olla samanlainen pitkähkön aikaa. Kognitiiviset tyylit ovat - näin ainakin yleisesti ajatellaan - erilaisia eri ammattiryhmissä. Usein ajatellaan erään jatkumon ääripäiksi insinöörit ja terveydenhoidon ammattilaiset. Työterveyshuollon ja suunnitteluorganisaation suunnitteluyhteistyön ongelmakenttä ulottuu siten jo oppimisprosesseihin.

Tutkimusten mukaan on neljä opiskeluun suuntautumistapaa. Ne suhtautuvat typpillisiin motivaatiomuotoihin seuraavasti (Ropoa 1984 s. 96 mukaellen):

Suuntautumistapa	Motivaatio
Merkityssuuntautuneisuus (merkitysten etsiminen, paneutuminen ja kiinnostuneisuus suunnittelun ja työjärjestelmien "syvimpään olemukseen")	Sisäinen
Toistamissuuntautuneisuus: hyväksyttävät suoritukset ilman erityisiä sisällöllisiä tai ulkoisia syitä	Ulkoinen ja/tai työssä epäonnistumisen pelko
Saavutussuuntautuneisuus. Kunnianhimon tyydytys suunnittelun keinoin kilpailevassa (suunnittelu)organisaatiossa	Saavutus
Sosiaalista suuntautumista korostava.	Alhainen sisäinen yhdistyneenä korkeaan ulkoiseen ja / tai sosiaaliseen motivaatioon

Työssä (työn ohessa, työn kuluessa) tapahtuvasta opiskelusta (oppimisesta) voisi sanoa, että sitä kuvaa usein ei-akateeminen suuntautuminen (tietoa hankitaan työn tekemiseksi) ja toistamissuuntautuneisuus ("mikä on oikea tuolin korkeus tässä tilanteessa?"), mutta usein sen tulisi olla merkityssuuntautunutta ("millaiset tekijät vaikuttavat oikeaan tuolin korkeuteen?").

Korkeakouluopiskelijoiden opiskelustrategioita tutkittaessa on todettu, että "tenttien vaatimustason ylittämiseen toistamissuuntautuneisuus on hyvä strategia" (Ropo 1984 s. 192).

Se ei kuitenkaan ole hyvä strategia teollisuudessa. Ei yksilön, ei työyhteisön, eikä yrityksn kannalta.Se tarkoittaa muodollisten vaatimusten ylittämistä - ja on helppoa "eilispäivän teollisuudessa", jossa oli tarve kopioida samanlaisia ratkaisuja aina uudestaan. Tällaisella suunnittelulla on jonkinlaisia mahdollisuuksia nykyäänkin, jos suunnittelun tavoitteenasettelu on laaja ja syvällinen. Siitä voi seurata, että suunnittelu on hyvää ja suunnittelija oppii hyvin. Oppimisesta huolimatta ei vaatimuksia pidä laskea - esim. jättää "ennen hyvin hoidettua ergonomiapuolta" pois virallisesta tavoitteenasettelusta, sillä tämän strategian mukaan toimittaessa tulokset huononisivat.

Tavoitteena on oltava "oppivan suunnitteluorganisaation" herättäminen. Sen merkityksestä saadaan edelläesitetyn valossa seuraavan kuvan esittämä kaavio:

Oppimiskyvyltään alhaisten ja korkeiden organisaatioiden ominaisuuksia. (Hölsä & Manninen, viittaus: viittaus Rheman, E. 1975. Systemssamhället.):

A. Systeemit, joiden kehittymis- ja oppimiskyky on alhainen	B. Systeemit, joiden kehittymis- ja oppimiskyky on korkea
1. Johto peittelee vaikeuksia ja ongelmia, koska niitä pidetään epäonnistumisen merkkeinä	1. Vaikeudet ja ongelmat tuodaan esille ja tulkitaan tarkoituksella saattaa organisaatiot eräänlaiseen jatkuvaan kriisitilaan
2. Vain valtakeskuksen etukäteen hyväksymät kokeet voidaan sallia	2. Kokeilutoiminta voidaan käynnistää systeemin eri tasoilla
3. Kokeet, joiden tulokset eivät vastaa odotuksia, selitetään mitättömiksi	3. "Epäonnistuneille" kokeille annetaan suuri arvo ja ne johtavat uusiin kokeiluihin
4. Palkitsemisperusteena pidetään ennen kaikkea lojaliteettia johtoa ja traditionaalisia toimintatapoja kohtaan	4. Palkkiot osoitetaan niille, jotka havaitsevat uusia probleemoja ja niiden ratkaisuja
5. Valtarakenteita ei muuteta	5. Jatkuvia vallansiirtoja

Oppimiskykyisissä organisaatioissa näkyy taulukon pohjalta olevan seuraavia periaatteita:

• Dynaamisuus, vanhaan tukeutumattomuus
• Kokeilevuus
• Syvällisyys: pyritään syvälliseen ymmärtämiseen
• Toiminta on oikealla tavalla "businesslike" asiat on tärkeämpiä kuin valtarakenteet

Nämä periaatteet tukevat innovatiivista suunnittelua. "Jatkuvien vallansiirtojen" vaikutus suunnittelutoiminnassa onkin jo vaikeampi asia näin lyhyesti käsiteltäväksi, mutta on muistettava, että kaikessa toiminnassa on innovatiivisuus vain yksi aspekti. Organisaation perusturvallisuus kuuluu henkilöstön normaaleihin tarpeisiin ja se saavutetaan mm. vakailla valtarakenteilla. Valtarakenteiden muutosten tärkein vaikutus lienee byrokraattisissa organisaatioissa, joissa valtarakenne vaikuttaa yhteistyötahoihin. Joustavissa, adhokraattisissa organisaatioissa asian merkitys on erilainen.

Innovatiivisille organisaatioille on edelläesitetyn lisäksi ominaista (Soikkeli 1982) mm. seuraavan luettelon esittämät seikat. Suluissa on esimerkkejä seikkojen esiintymistavoista työpaikkasuunnittelussa:

• Pitkän tähtäimen suunnittelu (työjärjestelmästrategisuus)
• Luovuus, itseohjautuvuus
• Omatoimisuus, rooli-itsenäisyys (osallistuva, joustava, omatoiminen, aktiivinen suunnittelutoiminta)
• Osallistuva, informaatioon perustuva johtaminen (osallistuva tavoitteenasettelu)
• Intuitiivinen päätöksenteko, jota täydennetään analyyttisillä menetelmillä (luova vaihtoehtojen suunnittelu ja niiden analyyttinen vertailu)
• "Kasvotusten" tapahtuva kaksisuuntainen kommunikaatio (joustava, epävirallinen, keskusteleva suunnitteluyhteistyö)
• Tulosten omatoiminan ammattiarviointi (suunnitelmien ja projektien arviointi)
• Monimutkainen, kehittynyt teknologia (kehittynyt suunnitteluteknologia: mm. tietokoneavusteisuus eri suunnitteluprosessin toiminnoissa)

Kirjallisuutta tähän lukuun

• Cross, N. 1976. The automated architect. Research in planning and design. 171 s.
• Engeström, Y. 1988. Perustietoa opetuksesta. Valtiovarainministeriö. Valtion painatuskeskus. 175 s.
• Gero, J.S. & Roseman, M.A. 1989. A Conceptual Framework for Knowledge-Based Design Research at Sydney University´s Design Computing Unit. Teoksessa: Gero, J.S. (toim). Artifical Intelligence in Design. Proceedings of the fourth International Conference on the Applications of Artifical Intelligence in Engineering. Computational Mechanics Publications. Springer-Verlag. S. 364-382.
• Hölsä, H. & Manninen, J. 1984. Tuotekehitysprojekti oppimistapahtumana. Esimerkkejä suomalaisista tuotekehitysprojekteista. Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, tuotantotalouden laitos. Report 3 / 1984. 95 s.
• Riitahuhta, A. 1986. Kattilateollisuuden kilpailukyvyn lisääminen suunnittelun keinoin. Lisenssiaattityö. Tampereen teknillinen korkeakoulu, Konetekniikan osasto. 50 s. + liitt. 17 s.
• Ropo, E. 1984. Oppiminen ja oppimisen tyylit. Viitekehyksen kehittäminen ja oppimisen tyylien empiirinen tarkastelu peruskoulussa ja korkeakoulussa. Acta Universitatis Tamperensis ser A vol. 172. Tampereen yliopisto. Tampere, 1984. 265 s.
• Smithers, T. et al. 1989. Design as intelligent behaviour: An AI in design research programme. Teoksessa: Gero, J.S. (toim). Artifical Intelligence in Design. Proceedings of the fourth International Conference on the Applications of Artifical Intelligence in Engineering. Computational Mechanics Publications. Springer-Verlag. S. 293-334.
• Soikkeli, T. 1982. Oppiminen innovaation lähtökohtana. Lappeenrannan teknillinen korkeakoulu, tuotantotalouden laitos. Report 13 / 1982. 66 s.